sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kootut agilitytreenit

Luulin julkaisseeni jo aiemmin suorittamiamme agilitytreenejä kesältä ja syksyltä, mutta ajatuksen tasolle on näköjään jäänyt. Tässä siis osa harjoituksista, joita olemme alkeis- ja alkeisjatkokurssilla tehneet. Syksyllä olen kyllä kuvannut monta rataa puhelimella, mutta kun en heti treenin jälkeen ole piirtänyt rataa, on rata sitten unohtunut. Tässäkin täytyy tsempata jatkossa ja kirjoittaa pieni raportti joka treenistä, niin jää itsellekin hyvä päiväkirja luettavaksi.

14.7.

21.7.

28.7.

4.8.

4.8.
 
11.8.
 
18.8.
 
18.8.
 
18.8.
 
25.8.
 
29.10.
 
5.11.
 
5.11.
 
 10.12.
 

Hupsis, 2015

Otetaanpa nopea katsaus meidän loppuvuoteen ja ensi viikolla pyhä uudenvuodenlupaus, että jatkossa blogi päivittyy säännöllisesti ainakin agilityjutuilla.

Tänään 27.12. käytiin kipittelemässä ensimmäiset "oikeat" epiksemme RimAn kisoissa. Otettiin kaksi starttia samalle radalle, ensimmäinen meni ihan päin honkia, Taimi mm. juoksi ensimmäisen hypyn ohi kaksi kertaa ja muutenkin otti omituisia spurtteja. Toiseen starttiin Taimi löysi korvat jostain ja rata meni näin hienosti:

Jos molempien starttien ajat olisi laskettu mukaan kisaan oltaisiin päästy palkintopallille. Ei siis hullummin. :)

Näyttelyissäkin loppuvuosi meni mukavasti.

3.10. Hämeenlinna RN, tuomari Kristin Kerem: JUN ERI/1 SA PN2 VASERT
5.12. Helsinki Winner, tuomari Tuula Plathan: JUN ERI/1 SA SERT HEJW-2015
6.12. Voittaja, tuomari Gavin Robertson: JUN ERI



Alemmasta kuvasta kiitos Linda Toivonen.

Seuraava näyttelykoitos on 16.1. Turussa, jossa tuomarina Norjasta Kari Granaas Hansen. Sen jälkeistä näyttelykalenteria en ole vielä pohtinut, mutta eiköhän sieltä Lahti ja Tampere KV lähellä olevista näyttelyistä ainakin valikoidu. Kesän tullen viikonloput ovatkin kiireisiä, kun näyttelyiden lisäksi tarkoitus on startata sekä maastojuoksu- että agilitykisaura ensi vuonna. Saa nähdä miten saadaan aika riittämään. :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Loppukesän näyttelykuulumisia

Kylläpä sitä ollaankin oltu laiskoja blogin suhteen. Tuttu linja pitää siis. :D Tällä hetkellä ollaan agilitysta tauolla, kesäkausi loppui ja talvikauden alkuun on muutama viikko. Saisinkohan otettua itseäni niskasta kiinni niin, että talvikauden alkaessa saisin kirjoitettua joka treenin jälkeen raportin tänne? Kesäkaudenkin treeneistä on raportteja olemassa, en vain ole saanut niitä vielä kasattua. Täytyy koittaa tehdä jokin kooste ennen kuin talvikausi alkaa.

Palataan kuitenkin hetkeksi näyttelyiden pariin, meillä on ollut tässä pienimuotoinen putki niiden suhteen meneillään. Tulokset näyttävät tältä:

30.8. Janakkala
Tuomari Tapio Eerola


Kuva: Sinikka Morander

"Oikea tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis pää. Silmät, korvat ja purenta ok. Oikea rintakehän leveys, syvyys ja pituus. Hieman pystyt olkavarret. Erinomaiset takakulmaukset. Epävakaat etuliikkeet. Oikea ylälinja seistessä ja liikkeessä. Keskipitkät askeleet."

ERI/2 SA PN4 varaSERT

6.9. Tampere
Tuomari Steven H Seymour, UK



"Elegant feminine bitch in lovely condition. Good eye expression. A little weak in underjaw. Excellent ribcage. Lovely underline. Nicely balanced topline and good strong loin. A little weak in rear, lovely profile gait, keeps good topline and tailcarriage."

ERI1/ SA PN3 SERT

12.9. Porvoo
Tuomari Rainer Vuorinen



"Viehättävä nuori koira. Erinomaiset mittasuhteet. Peittää riittävästi maata. Hyvä pää, silmät ja korvat. Keskipitkä kaula. Lyhyt, tiivis lanneosa. Hienot käpälät. Hyvät liikkeet."

ERI/2 SA PN3 varaSERT

Eipä siis lainkaan hullummin, alkoi meillekin vihdoin niitä SA:ta tippua. :) Sertitilikin tuli avattua komeasti Tampereella Kauppi Kekreillä. Syksylle ei olekaan niin kovasti näyttelyitä suunnitteilla, ajateltiin käydä enää 3.10. Tuulos ja sen jälkeen Messari. Mahdollisesti molemmat päivät, mikäli omistaja raaskii molempiin ilmoittaa. :D Mutta kerrankos sitä, junnuikäisenä.

lauantai 22. elokuuta 2015

Mätsärimenestystä

Olemme Taimin kanssa käyneet tällä viikolla kahdessa mätsärissä melko mukavin tuloksin. Torstaina 20.8. suuntana oli Kanta-Hämeen Mäyräkoirakerhon mätsäri, tänään 22.8. Hämeen Hakukoirien mätsäri, ja molemmista Taimi poistui BIS-voittajana. Hieno napero!


torstai 13. elokuuta 2015

Juoksijan alku

Taimi on kesän aikana aloitellut myös oikeita vinttikoirien juttuja eli juoksutreenejä. Heinäkuun puolivälissä kävimme Kaupissa ihmettelemässä ensimmäistä kertaa käsiviehettä, se meni oikein hienosti. Ylempi video on tästä kerrasta ja siinä näkyy molemmat vedot. Ensimmäisellä kerralla Taimi ei oikein uskaltanut retuuttaa viehettä kun oli vieras vieheenvetäjä, mutta toisella kerralla sekin sujui jo hienosti ja Taimi näytti oikein kunnon tapporavistuksia.



Alempi video on heinäkuun lopulta Hyvinkäältä, jolloin Taimi pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa sekä maastojuoksua että moottorivieheen perässä juoksemista. Hienosti meni. :) Taimi pääsee starttaamaan maastokisoissa vasta ensi vuonna, joten säästän seuraavan maastotreenin ensi vuodelle, silloin Taimi saa juosta parin kanssa. Liikaa en halua maastoa treenata ettei Taimi ala oikoa, eikä ylenmääräiselle treenille tämän suorituksen perusteella ole tarvettakaan.



Ratatreeneissä olemme käyneet muutaman kerran ja Taimi on joka kerralla juossut avoimen kopin läpi. Seuraavalla kerralla pääsemme toivottavasti jo sulkemaan etuveräjää. Saa nähdä tulemmeko kilpailemaan koskaan radalla, mutta koejuoksuja voisimme ainakin koittaa saada kasaan.

Taimi kävi virallisessa mitassa pian ensimmäisen syntymäpäivänsä jälkeen ja mitta näytti lopulta mukavat 46,2 cm.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Herätys!

Nyt ei kyllä oikein suju tämä blogin päivittäminen. :D No, aloitetaan viimeisimmällä näyttelytuloksella, joka ol 18.7.2015 Kartano Weekend. Tuomarina oli Thomas Munch, Saksa.



Tyypillinen narttu jolla oikeanlainen pää ja ilme. Pitkä kaula. Hyvin kehittynyt rinta. Oikeanlainen ylä- ja alalinja. Hyvin kulmautunut. Erinomaiset tassut. Liikkeessä takaa hieman ahdas ja edestä hieman leveä. Ystävällinen luonne.

ERI/-

Taimin juoksut tuntuivat kestävän ja kestävän, ja lopulta tauko agilitytreeneistä venyi viiteen viikkoon. Raportoin näistä vielä erikseen ja yritän tosiaan jatkossa kirjoittaa jokaisen treenin jälkeen jotain, niin pysyn paremmin ajantasalla. 2x2-kepit ovat myös saapuneet talouteen ja olemme kerran varovasti kokeilleen ensimmäisen keppivälin välistä menoa. Kesäkauden treenejä on enää kaksi kertaa jäljellä, niiden jälkeen tulee noin kuukauden tauko ennen kuin talvikauden treenit alkavat. Toivottavasti pääsemme mukaan johonkin sopivaan ryhmään että saamme jatkaa tätä loistavaa harrastusta!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Karjaa KR 28.6.2015

Vihdoinkin saatiin kunnon aurinkoinen sää näyttelypäiväksi! Oli huomattavasti mukavampaa kuin aiempina kertoina, kun on kärsitty kovasta tuulesta ja sateesta.

Tuomarina Karjaalla oli Ray Lindholm Ruotsista ja arvostelu kuuluu näin:

"Feminin, tilltalande huvud & uttryck. Bra hals och överlinje. Välutvecklad kropp. Passande benstomme. Vacker päls. Härligt temperament. Aningen lös fram, rör sig annans tillfredsställande. Speciellt välskötta klor!"

"Feminiininen, miellyttävä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Hyvinkehittynyt runko. Riittävä raajaluusto. Kaunis turkki. Ihana luonne. Aavistuksen löysä edestä, liikkuu muuten tyydyttävästi. Erityisen hyvin hoidetut kynnet!"

ERI4


 

torstai 18. kesäkuuta 2015

Sadepäivä. Taas.


Tasan kaksi viikkoa Taimin ensimmäiseen syntymäpäivään ja kas, sieltä ne tulivat, ensimmäiset juoksut. Osasin kyllä jo odottaa niitä, Taimi on ollut omituisen säikky muutaman viime viikon ulkoillessaan, mikä sai epäilykseni heräämään. Juoksuhousuja se ei vielä tarvitsisi mutta pidetään nyt, niin tulevat tutuiksi ja pysyvät jalassa sittenkin, kun niille on oikeasti tarve.



Sataakin vielä, perkule. Kyllä on nyt pienellä whippetillä rankkaa.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Missä kesä?

Mihin ihmeeseen aika oikein rientää? Yritetäänpä jällen kerran päästä tilanteen tasalle. Mitä meille oikein kuuluu?



Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli näyttelyviikonloppu, kuinkas muuten. Lauantaina oli whippettien erikoisnäyttely ja sunnuntaina suuntasimme Riihimäelle kaikkien rotujen näyttelyyn. Kuvia näyttelyistä ei siunaantunut, joten tulokset lyhyesti tässä:

6.6. Mustiala, whippettien erikoisnäyttely
tuomari Eva Ekstam, Uusi-Seelanti
"Strong 11 month old bitch. Nice neck into shoulder. Good depth of chest. Wellset low hocks. Slightly soft in appearance and in movement."
EH 


7.6. Riihimäki KR
tuomari Zoran Brankovic, Serbia
"Good format, medium strong. Typical head, elegant neck. Good profile lines. Good tailset, bit loose in elbows, bit soft pasterns. Typical coat, color & temperament"
ERI2



Näyttelyjuttujen lisäksi ollaan tietysti treenailtu myös agilitya. Uusimpana tuttavuutena keinu, joka Taimin mielestä on vielä vähän epäilyttävä. Välillä Taimi näyttää jopa siltä, että haluaisi loikata alas kun ohjaaja varovasti laskee keinun toisen pään maahan, mutta riittävästi nakkia naamaan, niin koira pysyy keinun matkassa. Pussi on toinen, josta Taimi ei vielä ole oikein syttynyt. NIin kauan kuin pussia pidetään hieman ylhäällä, se kipittää reippaasti läpi, mutta heti jos koko pussi on maassa, ei sen läpi voi juosta. Tätä on onneksi aikaa treenailla, eiköhän se vauhti ja uskallus syöksyä pussiin sieltä vielä löydy. Seuraavat pari kertaa meiltä jääkin agilityssa välistä, ja jos hyvin - vai huonosti? - käy, niin Taimi saattaa vaikka aloittaa juoksunsa samaan syssyyn. Saa nähdä koska päästään taas takaisin agilityn pariin, toivottavasti pian!



Viime viikonloppuna hypättiin autoon ja huristeltiin Jyväskylään, jossa päämääränä Koirakoulu Taitavat Tassut ja siellä Gerard O'Shean näyttelyhandlingseminaari. Kaksipäiväinen kurssi oli antoisa ja myös rankka, ja jo näin lyhyessäkin ajassa kehitystä oli havaittavissa. Kurssilta käteen tarttui neljän viikon treeniohjelma, joka on tarkoitus ottaa käsittelyyn myöhemmin kesällä. Itse kurssiakin voisin käsitellä blogissa vielä oman postauksen verran, kunhan ehdin vähän jäsennellä ajatuksiani. Juhannuksen jälkeen käymme vielä pyörähtämässä Karjaalla näyttelyssä, minkä jälkeen pidämme taukoa ainakin heinäkuun, saa nähdä missä vaiheessa elokuuta palaillaan taas kehiin. Viimeistään lähinäyttelyssä eli Janakkala KV:ssa 30.8., mutta luultavasti jo aiemmin. :)



Kuvituskuvina Taimin kauneuden salaisuus - kissankakkaa sisäisesti ja ulkoisesti nautittuna - sekä 11 kk pönötys Jyväskylänreissulta.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Näyttely- ja agilitykuulumisia



Viime viikonloppuna hypättiin laivaan ja tehtiin pikavisiitti Tallinnaan, Eestin Voittaja -näyttelyyn. Tuomarina whippeteillä oli Helina Simberg (EST).



Arvostelu vapaasti käännettynä kuului näin: "Erinomainen tyyppi, hyvä koko. Sopiva luusto. Kaunis pää, alaleuka voisi olla vahvempi. Kaunis pitkä kaula. Hyvä ylälinja. Oikein hyvä rintakehä. Liikkuu hyvin."

ERI2 PN2 SA JUN-SERT




PN1 ROP Born to Charm Leonor, PN2 meidän Tampsi! :D

 


Välirapsutuksia hakemassa ennen paras narttu -kehää.

Eilen käytiin taas agiliitelemässä, kuten myös viikko sitten tiistaina, mutta silloin en tainnut muistaa raapustella treeneistä mitään. No, edellisellä kerralla uutena esteenä tuli muuri, eilen sitten pituus. Aluksi muistuteltiin mieleen puomia, ja se meni tällä kertaa jo varsin vauhdikkaasti. Nyt pitää ottaa tehokuuri kontaktipysäytyksen treenailua kotona, että saadaan se menemään alusta asti oikein. Rengasta harjoiteltiin myös, sitä ollaankin treenailtu jo parina kertana, ja se sujuu ihan hyvin. Tosin juuri kun Taimi teki oikein huippusuorituksen renkaalla, irtosikin jopa vähän, niin seuraavalla kerralla se sujahtikin silakkana ihan väärästä välistä. :D Sitä se ei olekaan ennen tehnyt. Uutena asiana eilen tuli pituus, jota tehtiin kahdella palasella. Hyvinhän se loikka senkin yli sujui. Pituuteen yhdistettiin myös tavallinen hyppy perään, ja pienten navigointiongelmien jälkeen Taimi löysikin tiensä hienosti myös toisen esteen yli targetin luo. Näin lyhyen kokemuksen perusteella näen jo, että koira on aika kovasti minussa kiinni (mutta ei silti tajua vielä seurata aina käsiohjaustakaan, mutta se on taas toinen juttu se), joten irtoamista pitää harjoitella paljon. Onneksi yksi ohjaajistamme on vannoutunut targetin käyttäjä, joten palkkausta namialustalta tulee kyllä käytettyä ahkerasti.

Tavoite ennen seuraavaa treeniä: Treenata kontaktilla pysymistä ja lähtöä vasta luvalla. Paljon.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Hienosti!

Kolmannet agitreenit takana ja Taimi on edelleen erittäin pätevä pieni agikoiran alku. :)

Tänään uutena esteenä otettiin puomi. Taimi oli ensin erittäin varuillaan, seurasi kyllä namikättä puomille, mutta vilkuili alas sen näköisenä, että saattaisi loikata hetkellä millä hyvänsä. Hurjalla tsemppaamisella ja namituksella selvittiin toiseen päähän, ja toinen kerta oli jo helpompi. Välissä tehtiin vähän muuta ja palattiin sitten uudelleen puomille. Kaksi pientä hernettä Taimin päässä olivat selvästi kohdanneet, sillä nyt se hölkötteli puomin päästä päähän kuin olisi aina tehnyt niin. Taimi selkeästi tarvitsee pienen tuumaustauon ja hetken aikaa sulatella omaksuakseen asioita.

Hyppyäkin otettiin, ja tällä kertaa vuorossa oli kaksi peräkkäistä hyppyä niin, että jälkimmäinen oli ensimmäiseen nähden kohtisuorassa. Pari ensimmäistä kertaa menivät vähän niin ja näin, mutta kun tajusin itse korjata ohjaustani ja otin palkkaamiseen käyttöön lelun, löytyi linja mainiosti. Olen vähän arastellut palkata Taimia lelulla, sillä kun on usein tapana napata lelu suuhun ja lähteä hurjalle kunniakierrokselle. Nyt se kuitenkin nappasi lelun suuhun, vähän jopa käveli minua vastaan ja tarjosi lelua minulle, eli halusikin leikkiä karkuun kirmaamisen sijaan. Hieno pieni!

Loppuun otettiin taas pari kokeilua renkaalla. Taimi on hienosti tähän asti aina tajunnut sukeltaa suoraan oikeasta välistä, eikä yritäkään tulla sivusta tai alta. Toki olen kädellä vielä melko voimakkaasti ohjannut / vetänyt sitä renkaan läpi, mutta hyvä näin! Olen erittäin tyytyväinen Taimin tähän astiseen kehitykseen.

Kepeissä päädyin nyt lopulta siihen, että opettelemme ne 2x2-tyylillä. Tähän saamme ulkopuolista apua, eli aivan yksin en lähde sähläämään. Tästä lisää myöhemmin, kunhan kuviot selkiytyvät.